Sunnuntai-iltapäivisin 3.6. alkaenKoko perheen kiehtovassa sarjassa tutustutaan kahden Ison-Britannian suurimman eläintarhan asukkaiden elämään ja työntekijöiden arkeen. Tutuiksi tulevat eläintarhojen monenkirjavat asukkaat aina pelottavista matelijoista suloisiin apinavauvoihin.
Ma-pe klo 19.00Ihmemies MacGyver on maailmanlaajuinen suosikkisarja, joka teki Richard Dean Andersonista supertähden. Sarjan päähenkilö, salainen agentti MacGyver, työskentelee Phoenix-säätiössä ja ratkoo kiperiä tilanteita mitä erikoisimmilla konsteilla - usein pelkän linkkuveitsen ja ilmastointiteipin avulla!
Ma-pe klo 16.30 11.6. alkaenMoninkertaisesti palkittu sitcom-sarja Kolmas kivi auringosta kertoo Solomonin perheestä, joka saapuu avaruudesta maapallolle aikeenaan perehtyä ihmiselämään. Luvassa on hersyviä tilanteita ja kommelluksia, kun perhe yrittää noudattaa maan asukkaiden outoja tapoja.
Ma-pe klo 20.00Suositun rikosdraamasarjan NCIS Rikostutkijat ensimmäisen kauden jaksot pyörähtävät käyntiin TV5:lla. Sarja kertoo virastosta, joka tutkii Yhdysvaltain laivastossa ja merijalkaväessä tapahtuneita rikoksia. Tapahtumien keskipisteessä on nelihenkinen vasteryhmä, jota rikoksien selvittämisessä tukevat rikostekniset tutkijat ja oikeuslääkärit.
Sunnuntai-iltapäivisin 27.5. alkaenKotimainen golf- ja matkailuaiheinen tv-sarja Pallon viemää starttaa uudelle kaudelle sunnuntaina 27. toukokuuta. Kakkoskaudella sarjassa päästään muun muassa näkemään, kuinka golf-ummikko Lorenz Backman opettelee golfin alkeita ja kuinka kärsivällisesti Riku Aarnio häntä opastaa. Sarja matkaa eri maiden golf-kohteisiin ja tutustuttaa katsojat myös paikallisiin herkkuihin julkkiskokki Mika Jokelan johdolla.
PerjantaisinViihdeohjelma Popcorn esittelee Tuomas Kytömäen johdolla viikoittain tärkeimmät leffauutuudet ja vie katsojat viihdemaailman puhutuimpiin tilaisuuksiin. Jos haluat tietää viihdemaailman uutiset ensimmäisenä – katso Popcorn!
Lauantai-iltapäivisinUudessa kotimaisessa Ruokamatkalla-sarjassa tutustutaan eri maiden ruokakulttuuriin kokki-juontaja Ellen Kajavan johdolla. Jokaisessa jaksossa tutustutaan lähemmin yhden maan ruokakulttuuriin kahden maata hyvin tuntevan julkkiksen kanssa.
Sunnuntai-iltapäivisinKoko perheen koiraohjelma ShowHAU tarjoaa tuhdin paketin koiratietoutta juontaja Satu Tuomiston ja rhodesiankoira Leon johdolla. Uusissa kolmannen tuotantokauden jaksoissa tavataan myös julkisuudesta tuttujen ihmisten karvaisia kavereita.
Ma-la aamuisin ja myöhäisillassaTuomas Enbuske Talk Show on uusi viihdeohjelma, jossa nähdään kaikkina arkipäivinä kiinnostavia suomalaisia julkkiksia ja vaikuttajia eri aloilta. Keskusteluun osallistuu myös tunnettuja ulkomailla asuvia suomalaisia. Ohjelman henki on ajankohtainen ja viihteellinen, ja Enbuske ottaa myös itse kantaa päivänpolttaviin aiheisiin.
TV5:n suosituimpiin ohjelmiin kuuluvat 5D-dokumentit pureutuvat suoraan aikamme puhuttaviin aiheisiin ja ajankohtaisiin ilmiöihin ympäri maailmaa. Keväällä 2012 ruudussa selvitetään muun muassa täydellisen takapuolen arvoitusta, hämmästellään raskaana olevaa miestä sekä tutustutaan naisiin, joille shoppaaminen on pakkomielle.
Joka ilta TV5 klo 21.00TV5 esittää parasta elokuvaviihdettä joka ilta klo 21.00! Monipuolista leffakattausta täydentävät viikonlopun alkuillan elokuvat sekä myöhäisiltojen filmit. Kanava esittää tulevaisuudessa muun muassa hittielokuvat The Social Network, Exän jäljillä sekä Salt. Nauti elokuvaviihteestä TV5:lla!
Tällä hetkellä TV5:lla ei ole avoimia työpaikkoja.
Rekisteriseloste